sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Rentoilu viikonloppu.

Tämä viikonloppu on ollut oikeasti paras pitkään aikaan! Perjantai meni aivan löllötellessä kotona, kaveri kävi ainoastaan kylässä. Muutamat aikaisemmat vuodet onkin olleet sillä tyylillä, että kalenteri on puukattu täyteen aina maanantaista sunnuntaihin. Kiitos E:n syntymän tahtia on todellakin osannut rauhoittaa ja ottaa vaan rennosti. Olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu. Eilinen menikin ihan rauhallisesti kotona oleillessa koko päivä, katottiin J:n kanssa telkkaria iltäpäivästä iltaan ja virkkasin mitäs muutakaan kuin Afrikankukkia. Sanoin J:lle, että olen niin kaivannut tätä, saa olla vaan ja tehdä mitä huvittaa.


Afrikankukka (kimppu)




Puoli sohvaa vallattuna

Pieniä ne minunkin ilot on, siihen riittää E ja J <3
Eilen sitten tartuin pitkästä aikaa minun järkkäriin ja kuvasin auringonlaskua. Tänään sitten J teki meille kukkosia. Siivoilin vähän ja muuten ollaan vaan oltu. Nyt sitten suunnittelin ruveta tekemään E:n hippotakamuksen viimeisiä pariakymmentä palaa. Pääsen sitten kasaamaan senkin valmiiksi. 


Kiikkustuoli <3
Vihdoin ja viimein sain kauan haaveilemani kiikkutuolin <3 Suunnitelmia on paljon miten "vaatetan" kiikkutuolin. Niistä lisää kuhan on ajankohtaista.


Ainun tuotepaketti
Osallistuin tässä taannoin raskausmaha kuva kisaan ja voitettiin oikein hieno ja upea tuotepaketti.
Vasemmalta oikealle Raitakaveri, Ainu ensipupu, mini Ainu ensipupu ja Ainu helistin pupu <3 Olin oikein iloisesti yllättynyt tuotepaketista ja arvoa tällä on huimasti. Olin ihan varma, että tuotepaketti olisi ollut pienempi. E:n suosikki on tuo Raitakaveri se saa paljon hymyjä päivän aikana <3

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille <3

Taikapallo postausta luvassa ja katsotaan mitä muuta mukavaa keksin ;)


<3:llä Riina





maanantai 17. maaliskuuta 2014

Luomisen tuskaa ja lankoja

Oi tätä luomisen tuskaa. Kävin tässä aiemmin lankakaupoilla josta olikin postausta aiemmin. Tuolla yläkerrassa siis odottaa useampia lankoja josta haluaisin tehdä kaikkea. Puuh.. Tällä hetkellä työn alla on tilaus villasukat ja hippotakamus E:lle. Mainitsin silloin kotolivingin satunnaisia sankareita-villatakista. Sitäkään en ole vielä aloittanut, hirveä tunne kun olisi kauheasti kaikkea mitä haluaisi tehdä. Ehkä minä nyt kummiskin teen sen To do- listan..

Käytiin tässä Joensuussa Tavaratorilla, no sieltä tarttui mukaan neljä kerää Lisa uni:n lankaa mukaan. Lanka oli minulle uusi tuttavuus ennen kuin sain Henniltä pari kerää kyseistä lankaa. Aivan ihanan pehmeä lanka. Olen langasta nyt virkkaillut E:n hippotakamukseen paloja. 

Tummaa vihreää ja vaaleansinistä






Afrikankukkia
Tässä joku aika taakse päin käytiin äitin ja hänen miehen luona kyläilemässä. Äiti ja äitin mies muuttivat tämän vuoden puolella ja kuinka ollakkaan heillä oli jäänyt cd-levy hylly ylimääräiseksi. Olen tässä jo kauan aikaa tuskaillut kun ei ole langoille kunnollista paikkaa vaan kerät on pyörinyt mikä missäkin ja osa tuollaisessa pinkissä muovikorissa. Kori kyllä ajoi asiansa siihen asti kunnes lankoja rupesi kertymään. Aina kun korin ohi käveli niin kerät tipahteli lattialle, siivotessakin hyvin inhottava siirreltävä.

Langoille oma hylly
Pinkiä koriakaan en hävittänyt, se pääsi toimittamaan matonkuteille säilytys paikkaa. Minusta tuo lankahyllykkö on tosi ihana sisustus elementti. Harmi vaan, että joudun pitämään langat yläkerrassa pois katseilta kissojen takia. Meidän kissoilla on jonkin sortin lankafetissi.. Hetkeksi kun käännän selkäni ja kutileet jää esimerkiksi sohvalle, lankakerä on tuhon oma..
Ompelu juttujakin on ajatus tasolla tulossa. Ehkä rupean nyt suosiolla tekemään sen To do-listan.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja ihanaa maanantaita kaikille!

<3:llä Riina










keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Askartelua,virkkausta ja uusia suunnitelmia

Hiljaiseloa taas.. Hyvinkin pitkälle on mennyt pohtiessa jatkoja opintojen suhteen.. Pohdittu on ja paljon. Tuntui ihan, että aivot käy ylikierroksilla, mikä on paras vaihtoehto, miksi niin kannattaa tehdä, mikä kannattaa tehdä miten.. Loputon kysymysten tulva. J:ltä kysyessä asiaan ratkaisua hän vastasi "päätit mitä vaan niin tuen päätöstä." No siinäpä ne maagiset sanat olikin.
Joka tapauksessa tehty mikä tehty. Tänä aamuna lähti vapaamuotoinen anomus koulutuspaikkaa varten. Tieto saadaan maaliskuun aikana, olenko in vai out. Toki toivon hartaasti, että IN! Hain nimittäin paikkaa takaisin lähihoitaja opintoihin. Olen tällä hetkellä tekstiili artesaani puolella kirjoilla, toki keskeytyksellä tällä hetkellä pojan syntymän vuoksi. Jokseenkin nyt on ollut aikaa äitiyslomalla ollessa miettiä kaikkia jatkoja elämään. Valitettavasti en tule ikinä elättämään edes itseäni tekstiili artesaanin tutkinnolla.. Yrittäjäksi en ole valmis lähtemään. Ehkä asiat on nyt konkretisoituneet pojan syntymän myötä. Haluan turvata omalta osaltani E:lle hyvän lapsuuden ja tulevaisuuden. Lähihoitajille on aina töitä. Tässä maassa ei hoidettavat lopu.
Nyt sitten vaan odotetaan vaan päätöstä. Voihan se olla, että joutuu painamaan leuan rintaan ja jatkettava entisillä urilla. Kaiken lisäksi minulla on kauhea ikä kriisi. Tiedän, että olen nuori ja minulla on vielä aikaa plää plää plää. Mutta jos en itse ole tyytyväinen tähän mennessä saavuttamiini asioihin niin se on ihan sama täytänkö 24 vai 42.
Paljon muitakin unelmia on jotka on kyllä toteutettavissa kun on vaan itse pintaista tahtoa.

Nyt itse asiaa!
Tuttava piiriin syntyi vauva.

Kortti tyttö vauvalle
Hentoa vaaleanpunaista, oikein tyttömäinen kortti.

Valmiista onnittelukortista otettu teksti
Olin oikein tyytyväinen korttiin.
Olen minä nyt muutakin (ihme kyllä) saanut aikaiseksi.

Aamut alkaa kahvilla ja afrikankukalla
Nimittäin afrikankukkia! Simppeli virkata kun vauhtiin pääsee. Oikein ihana kevät työ, värien ilottelua ja karnevaalia! Minä niin tykkään. Väriä elämään!

Nyt se on kevät. Tulppaaneja!
Kevättä ainakin hetki. En tiedä onko uskominen sääennustuksiin jotka lupaavat takatalvea. Nautitaan nyt kun on vielä keväinen keli. Huomaa myös koiran tuomasta rapa määrästä tämän kevään.. 
Sain taas lisää ideoita, mutta niistä myöhemmin kun saisin jotain aikaiseksikin eikä vaan jäisi ideoiksi. 

Jännitystä ilmassa! 

<3:llä Riina














Taikapallon vaihto Facebook:n Yöneulojat-ryhmässä.

Pallo ja kortti





Pallo auki kerittynä