lauantai 25. tammikuuta 2014

Yön hiljaisuus

Viikonloppu.. Ei sillä etteikö päivät olisi leppoisia pojan kanssa muutenkin mutta on tässä vikonlopussa omat etunsa. Perheen teiniä ei tarvitse kuskata linja-autolle ja käydä linja-autolta. Asutaan sen verran korvessa jottei meidän ohi kulje linja-autoa Joensuuhun vaan täytyy mennä isomman tien varteen. 
Saatiin viikonlopuksi myös J:n toinen poika :) 
Kun käytiin tänään hakemassa keskimmäistä poikaa niin pyörähdettiin syömässä ja ostoksilla Prismassa. Enkä taaskaan voinut vastustaa kiusausta käydä lanka hyllyllä ja edelleenkin Novitan hile huusi minulle, että ota minut mukaasi, pidin pintani ja erosimme hylly välissä haikein mielin. Yritän nyt todellakin saada kesken eräiset työt loppuun.. Edelleenkin tilaus villasukat puikoilla, huomenna menossa sovitukseen. Pipo puikoilla ja oma villasukka myös.. 
Ja kuinka ollakkaan iski idealla aivan jokunen aika sitten, jotta haluan tehsä Kotolivingissä esiintyneen satunnaisia sankareita tilkkutakin, tästä lisää klik
Jos tämän päivän haluamiset olisi jääneet tuohon niin olisin onnellinen mutta ei.. 
Haluan myös tehdä tämän klik. Virtahepohan se, afrikankukilla tehtynä, puuh mihinhän minä joudun ja milloin saan kaikki nuo valmiiksi. Virtaheponen oli tarkoitus tehdä E:lle. 

Novitan lehti
Kaiken lisäksi menin tilaamaan Novitan lehden ja tuossa numerossa ei ollut yhtään mitään mitä haluaisin tehdä eipä juu ei. Eli siis oli monen monta juttua mitä haluan. 
Onneksi tällä hetkellä minulla ei ole vielä pyöröpuikkoja niin rajoittaa sentäs vähän tätä hommaa. Pyöröpuikot tilattiin J:n kanssa Kiinasta. Samalta sivustolta mistä minun bambu puikot ja bambu virkkuukoukut tuli. Nyt vaan sitten odottelen kun hepo kevättä, että ne tulisi.. 
Käsityöt kyllä luisuu niin lapasesta että.. 
Ehkä lähden vähän virkkaamaan noita afrikankukkia ja tutkimaan ohjetta tai sitten nukkumaan.. 

Näihin tunnelmiin ja psst.. osallistuin facebookissa Yöneulojien ryhmässä "Taikapallo" vaihtoon. Ekaa kertaa ja toivottavasti näitä tulee lisää. Odotan niin innolla!! Siitäkin teen sitten postausta kun tulee ajankohtaiseksi! 
Niin ja postaus ehdotuksia otan vastaan mielelläni jos on jotakin mistä haluatte postausta :) 
Nyt meen, mukavaa viikonloppua! 

<3:llä Riina






tiistai 21. tammikuuta 2014

Ruokaa ja käsitöitä kuvien kätköstä

Katselin tänään puhelimella otettuja kuvia ja tulin siihen tulokseen, että en ole ollut hyvin aktiivisesti postailemassa kuvista. 
Tämä postaus on taas sarjassamme rästiin jääneitä kuvia. 
Olen aina tykännyt hyvästä ruuasta ja tykkään laittaa hyvää ruokaa. Yksi lemppari ruoka on mantelikala ja perunamuusi. Rakkaus tähän ruokaan on syttynyt jo ala-asteella ja kestänyt koko koulu historian. 



Seitä mausteet pinnassa
Itse käytän pakaste seitä, otan sein sulamaan noin 1-2 tuntia ennen ruuanlaittoa. Maustan sein sitruunapippurilla,suolalla ja mustapippurilla. Kalan annan maustua noin puoli tuntia.



Mantelit ja korppujauho 
Korppujauhot ja mantelilastut sekaisin, vähän suolaa ja ruokakerma sekaan. Itse laitan myös vettä sekaan niin saa notkeutta seokseen.


Korppujauho,manteli seos kalan päällä
Ja korppujauho, manteli seos kalan päälle. Pinnalle mantelilastuja. Uunissa n. 200 asteessa puoli tuntia, joskus pidempäänkin "hauduttelen".


Valmis mantelikala
Sitten vaan nautiskelemaan mantelikalasta, perunamuusi on oiva kaveri tähän ja ihan perinteinen salaatti. Nams!

Herkutteluun mokkapaloja! Vielä suurempi nams!

Mokkapalojen ohje
Mokkapalat on niin varma valinta kahvileipänä ja miksei myös ihan herkkunakin. Mokkapalat on kulkeneet mukana lempparien listalla ihan ala-asteelta asti.


Pellillinen mokkapaloja
Mokkapalat on minusta myös hyvä kahvileipä juhliin. Itse tykkään kovasti. 
Tässähän tulee ihan nälkä tehdessä tätä postausta. 


Sitten puhelimen kätköistä löytyi myös virkattuja tiskiluuttuja. 

Isoäidin neliö tiskiluuttu
Lankaa en muista millä tämän virkkasin ja malli on ihana isoäidin neliö!


Violetti
Tätäkään lankaa en muista ja malli isoäidin neliö. Tiskiluutut menivät kaverille.


Trikoopipo
Pipon kankaat on ostettu Joensuun Eurokankaan pala laarista. Pipo meni lämmittämään kaverin lapsen päätä. Ohje on ihan omasta päästä ommeltu.

Näillä kuvilla tiistain iltapäivään! 

<3:llä Riina









maanantai 20. tammikuuta 2014

Neulonta ja muuta fiilistelyä

Täällä ollaan pitkän hiljaiselon jäljiltä. Joulukuu menikin hyvin tutustuessa uuteen tulokkaaseen ja hää on aivan ihana <3
Nimekseen poika sai: Elias Kristian :)

Päivittelin eilen tätä neuloosiani, tällä hetkellä minulla on kolme eri työtä puikoilla. On oma villasukka, tilaus villasukka ja pipo. Huh huh.. Yleensä olen aina keskittynyt tekemään yhden asian loppuun mutta nyt tämä on riistäytynyt käsistä. Ompelu-jutuissa tämä "monta rautaa tulessa" ei ole ollut mikään ihme, mutta nyt jo neulonta puolella.


Oman villasukan vartta
Ompelu onkin ollut nyt vähemmällä kun olen tikuttanut onnesta soikeana noilla bambu-puikoilla.
En muista mainitsinko noista bambu-puikoista mutta Kiinasta tilatut ovat ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen niihin. 


Äidille kämmekkäät
Kämmekkäätkin putosivat puikoilta jo tovi sitten ja pääsivät lämmittämään äidin käsiä.
Lankana Novita Wool


Oma villasukka

Oma villasukka vain pari puuttuu..



Tilaus villasukka
Tilaus villasukka on putoamassa puikoilta pikku hiljaa, sukkaan tein vahvistetun kantapään ihan harjoituksen vuoksi. Siitä onkin aikaa kun olen tehnyt vahvistettua kantapäätä, tuli sekin nyt tehtyä. :) Lankana 7 veikkaa. 
Tällä hetkellä on se tilanne, että kaikki työt on kesken eräisiä millekkään ei ole pareja. 
Nyt suunnittelin kyllä keskittyä tekemään tilaus sukat pois alta. 
Oman pipon neulonta vaatii keskittymistä ja opettelua. Purkamista ja kerimistä aivan varmasti.



Usva heräteostos ja 7 veikka tilaus sukkiin
Vierailin Prismassa, josta löytyi sitten Usvaa alennettuun hintaan. En todellakaan tiedä mitä niistä teen mutta oli aivan ihanan värinen. Luulisin siitä jotakin syntyvän :) 



Pipo langat
Tokmannin löytöjä niin ihana Crystal.. Pipo oi pipo kun olet valmis joskus. Pipon ohjeen bongasin Novitan sivuilta. Ja vaatii todellakin harjoittelua, että saan pipon valmiiksi.


Talvi <3
Muuten ollaan ihan vietelty kotoilun merkeissä ja nautittu joka hetkestä Eliaksen kanssa.
Poika kasvaa koko ajan ja hetki hetkeltä isompi <3

Leppoisaa maanantaita!

<3:llä Riina