keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Moi! Ajattelin nyt ensimmäisenä laittaa noita kirja postauksia. Tällä hetkellä olen sairaslomalla niin nyt luulisi olevan aikaa. (ei kyllä tunnu siltä...) Luin tuon Kuka vierelles jää kirjan ja se perustuu ihan tosi tapahtumiin. Kirja käsittelee lähihoitajan arkea töissä ja mitä kaikkea siellä voi vastaan tulla. Ja ennen kaikkea pidin tuosta kirjasta sen takia että se ihan oikeasti valaisee Lähihoitajan työtä ja mitä kaikkea joutuu näkemään. Suosittelen lämpimästi!
Todellakin hätkähdyttävä kirja ja välillä kyllä ihan tuli kyynel silmään kun luki tuota.
Minulla ei itselläni ole tuota kirjaa mutta lainasin sen kirjastosta. Haluaisin kyllä tuon kirjan kovasti itselleni.













Sitten seuraava kirja.
Pieni lankakauppa

Aivan MAHTAVA kirja! Kertoo naisesta joka rupeaa odottamaan lasta ja lapsen isä häviää kuvioista. Nainen päättää perustaa lankakaupan ja lopun saatte lukea itse. Tuon kirjan jälkeen on ilmestynyt kaksi muuta kirjaa joista tulee lisää kuhan saan ne käsiini ja luettua.
Tuokin kirja on vaan jotenkin niin koskettava välillä ja taas välillä se naurattaa ihan hirveästi. Hienosti kirjoitettu kirja.

Eilen kävin kirjastossa ja yritin etsiä jatko kirjoja tuolle Pienelle lankakaupalle mutta oli lainassa. Sitten löysin Muumi-kirjoja ja tämän aamun olenkin sitten lukenut Taikatalvi nimistä muumi kirjaa vaikuttaa aivan ihanalta tuo kirja. Lainasin myös sitten Muumipappa ja meri, Muumilaakson marraskuu nimiset kirjat.
Nämä "lasten" kirjat tunkee tajuntaan nyt ihan töitten takia. Ja ilo uutisia lapsista puheen ollen minun työsopimus on päiväkodilla voimassa Lokakuun loppuun asti. :) Siitä jos mistä olen todella tyytyväinen :) Näihin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa. Myöhemmin lisää postauksia jos kerkeän/jaksan.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Moikka. Näin lämpimän kelin kunniaksi tässä yksi minun neule töistä. Neuloin äidille pipon ja siihen ompelin sitten fleece kankaasta vuoren, on kuulema ollut kovassa käytössä :) tämän tein jo aika päiviä sitten.
Tollanen siitä sitten tuli valmiina.
Eli siis loin silmukoita sopivan määrän, sitten vaan neuloa huruutin yhtä suoraa pötkyä kunnes se oli tarpeeksi pitkä ja sen jälkeen ompelin sivut yhteen samaisella langalla. otin mitat pipon sisä osasta, leikkasin sopivan fleece palan ja ompelin siitä "pipon". jonka jälkeen sovitin sen pipon sisään ja ompelin ompelukoneella kiinni.

Ja tommoselta se pipo näyttää valmiina vuoren kanssa. Sellanen homma se.